Venny

Venny

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen kevään merkki

Tuli vietettyä ensimmäinen tunti tälle vuodelle potagerissa. Nyhdin pois törröttäjiä eli viime vuotisia maisseja, auringonkukkia ja muita yksivuotisia törröttämään jääneitä. Kaikki eivät vielä irronneet, sen verran oli paikoin maa jäässä. Levitin myös kananmunakuorisilppua sen verran kuin sitä riitti ja leikkasin lyhyeksi rakuunan ja joitakin muita yrttejä. Osa leikkaamistani oli varmaan yksivuotisia eivätkä ne enää nouse, mutta tulipahan vähän siistimmän näköistä.

Kun oikein tarkkaan tutkaili, niin löytyihän sielä kevään merkkikin. Viinisuolaheinä ponnistelee jo uuteen kasvuun.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kylmää

Kevät tuntuu tulevan kovin hitaasti. Maaliskuussa ollaan toki vasta menossa, mutta kun välillä jo lupailtiin lähes kymmenen asteen lämpötiloja, niin pettymys on ollut suuri, kun lumet eivät jo sula. Tänään lämpöasteita on ollut vain muutama ja tuuli sitäkin kylmempi.