Venny

Venny

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Paperipotteja

Miesihminen lupasi taimilleni ikkunalautatilaa Meijeristä, joten pääsin pitkästä aikaa tekemään uusia kylvöjä!

Kollega kertoi tehneensä sanomalehdestä kylvöpotteja siemenille yksinkertaisesti kieputtamalla lehteä pullon ympärille ja taitelleensa pohjan. Pitihän sitä kokeilla.

Käytin yhteen pottiin yhtä lehtiaukeamaa, jonka taittelin kolminkerroin.



Kieputin suikaleen tyhjän talouspaperirullan ympärille



ja taittelin pohjan kiinni.


Sopivan kokoinen pullo olisi luultavasti toiminut paremmin kuin talouspaperirulla, joka jousti taitellessa.

Koska minulla on kaksi vasenta kättä ja molemmissa peukalo keskellä kämmentä, kiinnitin taitoskohdan teipin palalla. Sen kun muistaisi poistaa istutusvaiheessa, niin loppumateriaali olisi maatuvaa. (Niitit poistin jo lehden sivuja irrottaessani.)

Saa nähdä pysyvätkö koossa. Paperipotteihin pääsi tänään laventelia, maustemeiramia, rakuunaa ja kolmea eri sorttia persiljaa.

Taittelun ja kylvöjen taustamusiikkia kuuntelin tietysti tältä kanavalta.

Blogi(a)ni lukemattomille lukijoille vinkiksi, että varasin nyt jo tulevaa syksyä ja talvea ajatellen blogiosoitteen THE Vespa Project. Vielä sieltä ei löydy mitään mielenkiintoista, mutta palataanpa asiaan satokauden päätyttyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti